Linnunmökkikylä
Eilen oli linnunpönttöprojektimme päivä, jolloin ripustimme rakennetut pöntöt Satakielikosteikolle sekä muutamia myös Karjalohjan koulun ympäristöön.
Tilaisuuden taustamusiikista kosteikon linnunmökkikylässä huolehtivat ensimmäisistä kesäistä päivistä riemuitsevat linnut. Hämmästyttävää on, miten lintuasiantuntijamme Hannu Salonen pystyy tunnistamaan linnut äänten perusteella. Turvallisuussyistä Hannu kiinnitti pöntöt puihin ja me muut tyydyimme avustamaan.
Keskustelua syntyi paitsi linnuista, kevään ensimmäisistä kukkasista, kosteikon veden laadusta ja kosteikolle ilmeisesti kutemaan nousseista kaloista. Toki neljäsluokkalaisia kiinnosti lisäksi myös retkellä grillatut makkarat.
Pöntöt on tehty tukevasta lautatavarasta ja kattoa suojaa huopa. Kun vielä ripustuspaikatkin on pyritty valitsemaan oikeaoppisesti, niin odotetavissa on, että ne säilyvät asuinkuntoisena vuosia. Ensimmäiset uusiin asuntoihin tutustujat olivat kirjosieppoja, joita Karjalohjalle on viime päivinä muuttanut joukoittain.
Puujärven vesiensuojeluyhdistys kiittää hanketta tukeneita: OP-Uusimaa, Suur-Seudun Osuuskauppa ja Laiskanlinnan Majatalo. OP Media on julkaissut artikkelin mokkitalkoistamme. Kiitos yhteistyöstä Karjalohjan koulu!
Alla muutamia Olli Kilpisen ottamia kuvia retkeltämme.